6.5.2010

Try again. Fail again. Fail better.

Tein tässä taannoin biscotteja suurella innolla. Niiden tekemiseen meni valtavasti aikaa, suunnaton määrä erilaista valmistelua ja raaka-aineita. Yllättäen, biscotteja myös syntyi valtava määrä. Valtavan ikävää oli sen sijaan se, että biscotit kovettuivat kivikoviksi 5 minuuttia leikkaamisen jälkeen. Ajattelin, että ehkä ne kahviin kastettuna pehmenvät hieman ja koska en itse kahvia juo, annoin valtavan rasiallisen biscotteja isälleni. Koitin kysellä, että no miltäs maistuva ja sain aina epämääräistä yninää vastaukseksi. Kahden viikon kuluttua kävin isän luona saunomassa ja löysin muutamaa keksiä vajaan biscottirasian keittiön tasolta, ei se kahvikaan ihmeitä tee.

Suruksenne, en löytänyt tähän hätään kivikuvaa biscoteista.

Ostin muutama kuukausi sitten uuden silikonisen reikävuoan. En vieläkään oikein tiedä miksi, mutta joka tapauksessa, ensimmäisen ja tähän mennessä viimeisen testiajonsa vuoka sai, kun ryhdyin tekemään sitruunajugurttikakkua. Raastoin sitruunoita sormet verillä, mittasin aineksia, noudatin ohjetta orjallisesti. Uunista otin kakun, joka läpäisi kypsyystestin niin puutikulla kuin veitselläkin testattuna. Kippasin kakun, annoin sen jäähtyä ja nostin vuoan kakun yltä ihaillakseni uurastuksen tulosta. Kakku levisi epämääräiseksi massaksi hieman jähmettyneen pohjan ympärille. Kiireellä lappasin taikinamönjän takaisin vuokaan ja ajattelin voivani pelastaa kakun tuuppaamalla sen takaisin uuniin. Kakku jähmettyi hieman lisää ja tein sitruunamehuisen kuorrutuksen, josko se peittäisi kakun kaameutta hieman. Kakku imi kuorrutuksen sisäänsä ja kakun reikä täyttyi sitruunamehusta kuin uima-allas konsanaan. En vienyt kakkua töihin.


Eilen tein kuppikakkuja pitkästä aikaa. Leipominen sujui mainiosti, ei ihmeitä. En vieläkään ymmärrä missä horroksessa onnistuin pilaamaan kuorrutuksen niin täydellisesti. En löytänyt sähkövatkaimeni teriä, joten käsin vatkasin keskenään maitorahkaa ja tomusokeria... sekä punaista karamelliväriä. Tuloksena oli punainen velli, jossa lillui valkoisia klimppejä. Fiksumpi ihminen olisi tehnyt uuden kuorrutteen, mutta tämä tyttö levitti sen kuppikakkujensa päälle. En aio näitäkään tarjota ulkopuolisille.


1 kommentti:

  1. oh, joka kerta ei voi onnistua. ja maistuupa onnistuminen sitten paremmalta kun välillä mokaa!

    mut eikö biscottien kuuluiskin olla kovia? vai ei sitten kuitenkaan _niin_ kovia. ja mulle kelpais noi kuppikakut kyllä mainiosti, kökkäreinen kuorrutus tai ei.

    VastaaPoista